• Treffit Akaa

    Naisseuraa miehille sinkuille seuraa

    naisseuraa miehille sinkuille seuraa

    Tässä artikkelissa tulee 9 vinkkiä siihen, missä sinkut tapaavat Helsingissä. Helsingissä on väkeä ympäri Suomea, joten mikäli olet itse Savosta, voit löytää täältä myös kohtalotovereitasi. Enää ei siis päde selitykset, että helsinkiläiset ovat liian sitä ja tätä. Täältä löytyy kaikenlaisia taustoja omaavia sinkkuja. Teidän pitää vain löytää toisenne. Tästä lähtee 9 ideaa missä Helsingin sinkut voivat harjoittaa seuranhakua:. Kallessa, eli virallisesti Kaarle XII: Erittäin rento ja maanläheinen ilmapiiri, jossa on helppo ottaa kontaktia muihin ihmisiin.

    Mannerheimintiellä sijaitseva Apollo Live Club on varsin kookas illanviettopaikka erityisesti viikonloppuisin. Hieman pintaliidompi paikka kuin esimerkiksi maanläheinen Kalle ja Loose. Aikuisempia sinkkuja löytyy etenkin kesällä ns. Mummotunnelista, joka on siis pieni baarikuja aivan keskustassa Aleksanterinkadun varrella. Talvellakin siinä pitäisi olla yökerhoja vai onko nyt suljetun Königin tilalle tullut uutta yökerhoa? Missä ovat ne Helsingin sinkut, jotka eivät käy yöelämässä?

    Tuollahan ne, joka puolella. Seuraavat eivät välttämättä ole mitään iskupaikkoja, eli suhtaudu niihin vain paikkoina, joissa voit tutustua kaveripohjalta uusiin ihmisiin — niin miehiin kuin naisiinkin. Eli pitää ajatella hieman pidemmälle sitä seuranhakustrategiaa! Oletko kuullut Meetup-nimisestä älypuhelinsovelluksesta?

    Eli voit tutustua ihmisiin samojen harrastusten parista kuin itsekin olet. Loistava tapa löytää uusia tuttavuuksia! Helsingissä on paljon sinkkutapahtumia — ainakin verrattuna muuhun maahan. Ota agendallesi jotain uusia harrastuksia, jossa voit tavata uusia ihmisiä. AP puhuu kyllä asiaa. Toki jos hänen ohjeittensa noudattaminen ei onnistu, niin sitten voi olla se seksiseuran saaminen hieman hankalampaa. Sellainen uhriutuva ja katkera asenne nyt ei naisiin muutenkaan tehoa. Jos haluaa seksiseuraa hankkia netistä, niin tämä on hyvä.

    Eli pitää olla 4. Kyky keskustella tuntemattomille ja ottaa muutkin huomioon on niljakasta supliikkia? Tavallinen mies tosin saa seuraa ravintolastakin Kyllä seuraa netistä ihan tavallaisellekin miehelle löytyy. Tai no, riippuu tietenkin vähän mikä sitten on tavallinen. Yleensä saamattomuus liittyy huonoon itsetuntoon. Mutta kai tavallisella miehellä itsetunto on kunnossa.

    Löytyy paljon asiaan liittyviä vinkkejä sekä lisäksi on mainittu muutama suosittu sivusto. Lyhyesti voisi tiivistää, että kannattaa liittyä muutamalle sivustolle, lisätä hyvät kuvat ja etsiä seuraa rennolla mielellä, eikä loukkaantua ja ottaa itseensä, jos joku ei vastaa. Itsevarmuus on asian avain.

    Oikea tavis ja ATM 4. Tuollainen naisille paskaa puhuva panoeino ei ole mikään " tavallinen mies". Mukava jutustelu naisen kanssa ei ole mitään paskanpuhumista. Se on osa normaalia sosiaalisuutta.

    Seksiä kuitenkin silloinkin kaipaa. Sitäpaitsi kiihottuminenkin on tunne. Se on pinnallista 4. Moni nainen haluaa sellaisen tatuoidun körmyn karkeaan käsittelyyn. Niillä jyystäreillä on aina nainen, mutta kunnon miehillä on.

    Akateemiset eivät ole tavallisia. Noi akateemiset muijat ei edes vilkase tavalliseen duunariin päin. Vaativat panoseuraltaankin yliopisto papereita.

    Akateemisilla miehillä on kuitenkin useimmin niitä ominaisuuksia, joita akateeminen nainen arvostaa -seksikumppanissaankin. Ainakaan aloittajalla ei ole mistään laitoksesta akateemista tutkintoa. Sen verran heikkoa oli kirjoitus, enkä nyt puhu typoista.

    Hoh hoi jaa 4. Siinä taas yksi ennakkoluuloinen mölisevä palikka-aivo, joka ei oikeasti edes tunne akateemisia. Lukionkin käy vain reilut puolet porukasta. Nainen joka antaa seksiä muille kuin omalle poikaystävälleen on saastainen Iutka, joka pitäisi syöttää elävältä valtavalle käärmeelle. Monihan täällä ei halua seksiä tai ainakaan uskaltaudu seksiin vieraan, jestas vielä kokeneemman, naisen kanssa.

    Te miehet, jotka olette löytäneet seksiseuraa netin kautta; millaisia naisia olette löytäneet? Jos laitan vaikka Iskuriin seksiseurahakemuksen, millainen nainen vastaa? Suurella todennäköisyydellä suurin osa vastaajista olisi maksullisia ja loput olisivat niitä naisia, jotka eivät tosielämässä saa edes seksiseuraa. Esim XXXL-kokoiset naiset sekä ne vähemmän hyvännäköiset matamit Iskurin kautta seruaa etsii myös ns.

    Heidän vaatimuksen kyllä kohdistuvat yleensä muihin asioihin kuin ulkonäköön. Ihan siedettävä ulkonäkö riittää, jos muuten on sopiva mies eli fiksua ja sivistynyttä seuraa. Sen seksikaverin kanssa kun on tapana myös jutella ja viettää ehkä muutenkin vähän laatuaikaa. Sanoo aikuinen parisuhteesa elävä ja seksistä nauttiva nainen, joka haluaa välillä vierasta. Enkä koe olevani lutka tms. Harvemmin naiset ottaa aloitteen ja vastaa suoraan ilmoitukseen. Ahkera ja aktiivinen saa siis itse olla.

    Naisia löytyy vähän joka lähtöön niin kuin varmaan miehiäkin. Ihmistuntemus auttaa sopivan seksikaverin valinnassa. AP kyseli, mistä sitä seuraa saa. Riippuu varmaan vähän ihmisestä, mistä parhaiten löytyy. Tässä on aika hyvä lista seksisivustoista: Ei naiset mistään narukätisistä ruunepereistä oo kiinnostunut.

    Kyllä ne on miehen lihakset, joista nainen syttyy. Sori vään plösöt ja kuikelot! Sellaset miehet jolla on lihaksia kamalasti, on ihan kovia Se sattuu jos tulee vaikka naidessa kohti. Eikä edes esteettisesti himota.

    Iskurissa kun on se systeemi että aina uudempi ilmoitus tönäsee muita pykälän alaspäin niin miehen laittama ilmoitus on n20min päästä jo toisella sivulla.

    Sen sijaan naisen laittama ilmoitus on vielä seuraavana päivänäkin ensimmäisellä sivulla. Suurin osa niistä on munan kuvalla varustettuja täysurpojen ilmoituksia, joista on todella helppo erottua edukseen, jos vain viitsii vähän nähdä vaivaa ilmoituksen laadinnassa.

    Kun ilmoituksen uusi 4. Kokemukseni mukaan naisen laittama ilmoitus on vielä kuukausia ensimmäisellä sivulla, kun taas miehen laittama ilmoitus häviää sieltä parissa minuutissa. Sinulla siis ei ole kuvaa ilmoituksessasi, ymmärsinkö oikein? Saitko vastauksia pian ilmoituksen jättämisen jälkeen vai vielä myöhemminkin? Itse jätin omani tänään lauantain puolella oikeastaan , mutta se on kai vieläkin ylläpidon tarkastettavana. Kyllä palstoilla liikkuu kiertäviä seksin jakajia siitä ei pääse mihinkään.

    Tulevat miesten koteihin palstojen kautta. Tuskimpa heistä monikaan edes tajuaa mitä ovat yksinäisyydessään tekemässä. Miehiä jotka tungettelee puoli väkisin koteihin. Kuulostat kunnon mieheltä, joka arvostaa naisia myös ihmisenä. Ei ihme, että saat helposti. Tuohon asenteeseen on kuitenkin palstamiesten enemmistöllä enemmän matkaa kuin kastemadolla kuuhun.

    Muuten hyviä vinkkejä, mutta harva täällä hyötyy. Suurin osa täällä kirjoittavista on todennäköisesti joskus arvostanut naisia ihmisinä. Nuorten naisten jakelemat jäätävät pakit, muu tyly käytös ja itsekkyys kuitenkin tekevät tehtävänsä vuosien mittaan. Sitten 30 ikäisenä on vaikea enää arvostaa, jos ei ole itse saanut arvostusta osakseen.

    Ei ihmisestä tule katkera tai vihainen syyttä. Naisilla on äärimmäisen etuoikeutettu asema seksin saannin suhteen. Suurin osa urheilullisista akateemisista miehistä ei tule saamaan yhtä hyvää tulosta kuin aloittaja, vaikka kirjoittaisi fiksus ja pitäisi kohtuullista rimaa seuran suhteen.

    Epäilen, että aloittaja on kaikkea muuta kuin tavallinen mies tai sitten hän on trollaava nainen. Tai sitten voi valittaa, että maailma on paha ja haukkua muita entistä enemmän.

    Pelisilmää ja supliikkiaan voi hioa loputtomiin, mutta pakkeja on siitä huolimatta luvassa paljon, jos ei ole poikkeuksellisen komea mies. Ainoa varma tapa välttää tyly käytös on olla tekemättä aloitteita tai edes flirttejä. Miehen osaan suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä ei voi vaikuttaa omilla toimillaan. Itseään voi kehitää, mutta se ei muuta ahtaita rooliodotuksia. Ei kaikkien tarvitse olla komeita. Voi pelastaa monen seksittömän parisuhteen auttamalla vierasta naista nauttimaan Vikkejä ovat monetkin naiset antaneet loputtomiin..

    Johan rojahti sontalasti verbaalisesti bussin penkiltä. Säälin saa ilmaiseksi, kunnioitus pitää ansaita. Kuten tiedetään, moni mies on täysin ulkona seksimarkkinoiltakin joita ne naiset pyörittävät joille kunnon parisuhde asettaa liikaa velvoitteita ja rajoitteita. Hyvin moni mies haluaisi olla auervaara ja paneskella ympäriinsä ja mäkättävän tavismuijan nakata ulos kun homma alkaa maistua puulta.

    Pari nopeaa vastalausetta, joiden sisällön moni tunteekin ennestään: Muutoin tulee pua-taidot, trikit, moowsit ja muut henkimaailman asiat tärkeämmäksi. Nimenomaan supliikki ja taito antaa hyväolo naiselle ratkaiseen noiden kahden edellisen kera.

    Todennäköisesti bodattu orankimies saa vähemmällä energian käytöllä nettipanonaisia kuin yliopiston käynyt a-mies jonka anti naiselle on ujon pakenevaa sääliä herättävää pelkoa "en tiedä mitä teen".

    Netissä on komeus niin oleellista kun naisella on parisataa vastausta pinossa, että mistä valkata, tietenkin miehet keräytyvät sen mukaan mitä naisen naama on, ja tästä seuraa tietenkin että paljon vastauksia keräävä nainen valkkaa hyvinkin korkein kriteerein seuransa. Ne yliopiston naiset vaativat niin kovan tason älykästä seuramiestä eli havainnollistan näin että Sarasvuota jolla on Beckhamin kroppa että en usko että on mitään jakoa tavismiehen tulla lällyjä seksejään siinä tarjoamaankaan. Naiset ei kyllä arvosta tyhjän päiväsiä keskustelua jos itse panokokemus on sittenkin huono ja koko mahdollinen parisuhteen starttaus on niistä taidoista hyvin pitkälle kiinni jos mies ei ole muuten poikkeuksellisen tavoiteltu muidenkin naisten toimiesta.

    Kyllä, ihmisillä pelaaminen on helppoa kunhan hallitsee perussäännöt ja osaa käyttää niitä. Mitä väliä edes totuudella onkaan jos tavoite on oman kullinsa hyvinvointi naisten kustannuksella?

    Eikö olisi energia- ja resurssitehokkaampaa käydä vain rehellisesti huorissa? Saisi aina mitä tilaakin omilla mausteilla. Miten sitä mies vuosia kestäneet nettipanot selittää ps-cv: Ei ole mitään yleistä "naista" tai "miestä". On vain erilaisia naisia ja miehiä, joilla on erilaisia toiveita ja odotuksia.

    Silloin kun toiveet ja odotukset kohtaavat syntyy jotain. Silloin kun ei, homma ei etene. En näe tuossa ristiriitaa. YT-mies, et tavallinen mies. Ne ovat ihan 6. Kokeileminen ei maksa mitään, voin vaikka taata että onnistaa löytää seuraa! Euroaffairs ei ainakaan omasta mielestä ollut paras.

    Olen kokeillut useita ja päätynyt http: Löysin sen netistä vasta hetki sitten seksiseura. Toiminut ainakin näin kesällä täydellisesti. En sitten tiedä hyytyykö touhu talven tullessa. Suosittelen jos olet etsimässä ilmaista seksiseuraa netistä! Halveksin ihmisiä, jotk etsivät netistä seksiseuraa.

    Itse en ole iskurissa saanut naisilta ainuttakaan vastausta omaan ilmoitukseeni eikä naiset ole koskaan kirjoittaneet minulle takaisin kun olen vastannut heidän ilmoitukseensa.

    Miks haaskata aikaansa tyhjänpäiväiseen flirttailuun ja iskemiseen? Tulee vaan pää kipeäks ja rahat menee kankkulan kaivoon ja tulee vaan paha mieli. Helpointa ja edullisinta on käydä huorissa. Olen muuten sitä mieltä että prostituutio pitäisi laillistaa ja valtion ottaa se valvontaansa. Miksi maksaaa jostain, mitä saa ilmaiseksikin? Ja miksi laillistaa jotain, mikä on jo täysin laillista? Ja miten valtion monopoli sitä parantaisi? Eikö ole kuluttajan etu, että on hintakilpailua eikä esimerkiksi työaikoja säädellä lailla?

    Miettikää, mitä seksi tulisi maksamaan, jos maksulliset työskentelisivät valtion palveluksessa ja hintoihin lisättäisiin ilta- ja yötyölisät, sunnuntailisät, työnantajakulut ja alv. Kenen muroihin kuset Syy miksei miehet saa naista helpommin on just nää helvetin pellet jotka alkaa lutkittelemaan ja huorittelemaan kaikkia naisia joilla on ihan normaaleja haluja.

    Se et jos teistä tuntuu et "jumala rankaisee" tai et on likaista harrastaa irtosuhteita, ni pikku vitun vinkki: Pitäkää turpanne kiinni ja menkää onanoimaan sen jeesuskuvan kanssa yksinänne jonneki korpeen. Kaikki saatanan katkerat "nyt pakko saada" -miehet ja muut pilaa loppujenkin mukavien ihmisten saumat, koska ennakkoasetus on, et mies on kusipää, ei kestä sitä et sille sanoo ei ja jos niin tekee, niin saa kuunnella olevansa jakis tai horo.

    Nainen kieltäytyy, eli on horo? Ihan vinkkinä, nainen on ihminen siinä missä teistä kaikista ei voi samaa sanoa.

    Antakaa heille arvoa, niin kenties itseännekin lykästää. Täytyy kyllä kompata aloittajaa. Välillä ihmetyttää, miten joillekin se seuranhaku netissä tuntuu olevan ihan ylitsepääsemätön suoritus. Melkein samoilla eväillä seksiseuraan löytyy netistä kuin muutenkin elämästä. Eli kannattaa toimia ihan samoin kuin muutenkin selvinpäin naisten kanssa toimii. Ei se mitään rakettitiedettä ole. Tietysti, jos ei sitä seuraa ole koskaan mistään muualtakaan löytynyt, niin ei kannata myöskään nettideittailulta liikoja odottaa.

    Treffipalstat helpottavat ja nopeuttavat asioita, eivät muuta elämän tosiasioita mihinkään. Itselläni on kokemusta monista sivustoista. Tällä hetkellä käytän näitä palstoja http: Pelkät haluatko panna mua tyyliset viestit eivät nettipalstoilla riitä. Monta huomionarvoista seikkaa on mainittu avauksessa. Perusasiat kuntoon, niin eiköhän sitä seksiseuraakin ala irrota. Kannattaa vaikka käyttää energiaa keskustelupalstoilla valittamisen sijaan itsensä kehittämiseen.

    Ei mitenkään, kannattaa mennä maksullisiin naisiin vielä kun se on laillista. Kuka saa ja kuka ei. Panoeinot saa, mutta me ätmit emme, vaikka mitä tekisimme.

    Ätmit syöttävät itselleen ätmipaskaa kaiket päivät netissä ja kun pää on täynnä sitä paskaa, ei kukaan normaali ihminen jaksa sellaista katsella. Vastauksistasi riippuu saatko vai etkö eli ootko uskonnon sisäistänyt ätmifanaatikko, vai normaali ihminen.

    Eräs jumalaisen komea ytmi kysyi minulta treffipalstalla: Miksi harrastaisin seksiä jonkun vastenmielisen ihmisen kanssa, kun muutakin on tarjolla??? Harrastaisitko itse, jos toinen vaihtoehto olisi kaunis nainen? Mitä kaduttavaa minulla on? Kukaan ei tule kuolinvuoteelle kiittämään elämättömästä elämästä. Netistä saavat seksiseuraa vain ne miehet jotka saavat seksiseuraa muutenkin. Jokainen nainen joka on etsimässä miehestä seksiseuraa huolii vain miehen joka 1 saa seksiseuraa muutenkin aina kun vain haluaa ja 2 ei halua vain pelkkää seksiseuraa vaan oikean suhteen.

    Jos mies luulee että nämä netin seksiseurapalstat ovat hänelle tie viimeinkin päästä seksikontaktiin naisen kanssa niin hän tulee pettymään raskaasti. Jos ei seksiä ole saanut ei sitä tule saamaankaan. Ihanaa, että tämä pastan fiksuin ketju nostettiin taas ylös. Tästä voivat ne jotka ovat naisettomia mutta eivät ole vannoutuneita ätmiuskovaisia, ottaa oppia. Siellähän miehet lähettävät naisille noin - kertaa niin paljon ilmoituksia ja viestejä kun naiset miehille. Oman kokemukseni mukaan ainakin Iskurissa miehen ilmoitus katoaa ensimmäiseltä sivulta parissa kymmenessä minuutissa, kun taas naisen ilmoitus on siellä vielä puolen vuoden päästä.

    Naisille on viesteistä niin suuri runsaudenpula, että kokemattoman, ujon ja epävarman miehen viesti katoaa kuin pieru Saharaan, kun kiinnostavampiakin miehiä löytyy. Ja jos joku nainen ylipäätään laittaa itse seksiseuranhakuilmoituksen, yleensä on kyse piilotellusta maksullisen seksin mainoksesta. Ja lisäksi edelleenkin uskon muutenkin että nainen joka etsii seksiseuraa huolii paljon mieluummin miehen joka saa jatkuvasti seksiseuraa muutenkin, kuin miehen jolla on vain hyvin vähän tai ei lainkaan seksikokemusta ja haluaisi päästä harjoittelemaan ja oppimaan lisää.

    Mitä nautintoa nainen muka sellaisesta miehestä voisi saada? Vittu mikä sössöttävä mainospuhe, ilmeisesti joku ei-panosuhteisiin pääsevä nainen iskurista tuli houkuttelemaan palstan miehiä. Laitetaan vielä niin, että avauksen tekijäkin ymmärtää. Viffu miä sössöffävä mainos puhe, lilmeisesti joku ei-pafosufheisliiliin pääfevä nalinen liskurista tuli houfuttefemaan palstan mliehliä.

    Keffo tofi lifää, kulinka klirfjoitat naliset pyfyksiin? Omassa angstissaan kierivät aggressiopaggressiopallot ei saa. Mielestäni tämä on paras paikka hakee seuraa. Naiset haluavat nimenomaan miehiä, jotka ottavat mitä haluavat eivätkä hienostele. Tavallinen mies ei saa helposti seksiseuraa mistään - ainakaan maksamatta siitä. Haluatte tietää miltä tuntuu suudella naista.. Miltä tuntuu harrastaa seksiä naisen kanssa. Ne antaa tulla iholle tosi helposti jos ei ne koe sua uhkana. Palstalla on monikin tavallinen mies kirjoittanut samaa.

    Mutta sitten on käynyt ilmi että kyseessä onkin komea mies, useassa tapauksessa mies joka ei tajua olevansa komea. On yleinen harhaluulo että kaiken ikäisiä naisia kiinnostaa lähinnä siloposkiset miesmallit; todellisuudessa se "tavallinen" pitkähkö, vähän ylipainoinen mutta vahvaleukainen ja leveäharteinen mies onkin tasoa 9 tai vähintään 8.

    Tuo raamikkuus ja kropan koko on tärkeintä jos meinaa päästä naisten kanssa hommiin. Jos kokoa ei ole niin naisilta sataa vain paskaa niskaan ja pahimmassa tapauksessa nyrkkiä silmään. Sun pakkomielle jakkauksesi on ihan sontaa. Viime aikoina olen oikein erikseen seurannut kohtaamieni pienten, heiveröisten ja leuattomien miesten parisuhdestatusta.

    Rengastettuja ja perheellisiä ovat. Seuran saaminen on ihan jostain muusta kuin ulkonäöstä kiinni. Mukavat ihmiset löytävät kyllä kumppanin, olivat sitten minkä näköisiä tahansa. Jokainen tietää että parisuhteissa on tavallisissa ammateissa työskenteleviä pieniä ja heiveröisiä miehiä. Heidän vaimonsa ovat ulkonäöltään ei kovin edustavaa luokkaa, kuten tasoteoria esittää. Suhteet lähempänä työleiriä jossa miehen arvo perustuu raatamiseen, ja monessa tapauksessa suhdekin on saatu vasta vanhempana kun vaimoke oli juoksunsa juossut.

    Lisäksi vaikka osa onkin suhteessa, naisettomina on moninkertaisesti enemmän pieniä ja köyhiä kuin pitkiä ja menestyneitä. Ei luonteesi, arvosi tai syvälliset ajatuksesi universumista. Ilman hyvää vartaloa treffipyyntöjä ei tulisi. Miehet kun ovat yhtä pinnallisia kuin naisetkin, sillä erolla että me tunnustamme sen rehellisesti itsellemme.

    Ihan nättejä siroja naisia ja lapsia noilla on ja ainakin ulos päin hyvät parisuhteet. On ne todistetusti seksiäkin saaneet. Ei sun huono menestys naisten parissa johdu ulkonäöstäsi vaan tuosta autistisesta jankkaamisesta ja pakkomielteestäsi. Ei kukaan jaksa kuunnella itsesääliä ja tilastoja edes sen yhden panon vertaa. Jos sinä olet pinnallinen, se ei tarkoita että kaikki muutkin olisivat. Koita murtautua noista ahtaista kaavoistasi niin elämäsi helpottuu.

    Yllättyisit kuinka hauska ja seurallinen olen livenä. Sittemmin parantunut menestys johtuu minun ikäiselleni hyvästä ammatista ja korkeamman statuksen ystävistä, ml. Kyllä ne muutkin ovat. Ja täytyykin selitellä, kyllä jokainen täysjärkinen mies sen tajuaa. Nainen ajattelee eri tavalla, ulkonäkö toimii halo-efektinä.

    Nainen kuvittelee rakastuvansa miehen sisimpään eikä pinnallisiin asioihin jotka valaisevat sen sisimmän näyttämään kiinnostavalta. Ellei ylitä tasorimaa, ei edes katsota osuisiko luonteetkin yhteen.

    Mutta ei varmaankaan tiimalasivartaloisia hottiksia tai pitkäsäärisiä vimpan päälle laitettuja kaunottaria? Sellaisia on tuntemillani komeilla miehillä ja statusmiehillä.

    On se kumma, että palsta on täynnä omasta mielestään täydellisiä ätmejä. Mutta inhottavat naiset eivät kelpuuta kun on naamasta ruma, muuta vikaahan ei ole. Kun taas oikeassa elämässä ihmiset ymmärtävät olevansa hyvinkin vajavaisia ja viallisia, mutta heillä on kumppanit.

    Te olette ihan vain kykenemättömiä tunnistamaan niitä oikeita vikojanne. Minän suojelumekanismi toimii niin vahvana, että se tekeekin teille pahaa suojelun sijasta. Ulkonäkö ei ole syy sinkkuuteen. Pahasti kasvonsa polttaneetkin pariutuvat, samoin raajarikot ja muuten ruumiillisesti vammaiset ja vammautuneet. Vähän aikaa sitten kansainvälisessä lehdistössä oli uutinen nuoresta parista jossa tyttö oli nätti, sanotaanko , ja poika ylipainoinen joskin muuten peruskomea ja ilmeisesti sosiaalinen.

    Kerrohan minulle ätännä, miksi tämä tarina oli uutinen? Miksi myös tarinat parin löytäneistä raajarikoista ja kasvonsa polttaneista ovat uutisia? Ei tavallisista asioista uutisoida.

    naisseuraa miehille sinkuille seuraa Sanoo aikuinen parisuhteesa elävä ja seksistä nauttiva nainen, joka haluaa välillä vierasta. Tämän takia ajattelin tehdä aivan uuden keskusteluketjun, johon sellaiset henkilöt voivat huoletta eksyä, jotka lukevat mielellään pitkiä ja analyyttisia keskusteluja. AP puhuu kyllä asiaa. Totesin vain tosiasian, jonka itsekin tässä epäsuorasti myönnät. Nyt voit katsoa sitä vaimolle mustaa finder Muistatko, kun ohjelma loppui, ja putkitelkkarista tuli vain lumisadetta? Ota agendallesi jotain uusia harrastuksia, jossa voit tavata uusia ihmisiä.

    En sitten tiedä hyytyykö touhu talven tullessa. Suosittelen jos olet etsimässä ilmaista seksiseuraa netistä! Halveksin ihmisiä, jotk etsivät netistä seksiseuraa. Itse en ole iskurissa saanut naisilta ainuttakaan vastausta omaan ilmoitukseeni eikä naiset ole koskaan kirjoittaneet minulle takaisin kun olen vastannut heidän ilmoitukseensa. Miks haaskata aikaansa tyhjänpäiväiseen flirttailuun ja iskemiseen? Tulee vaan pää kipeäks ja rahat menee kankkulan kaivoon ja tulee vaan paha mieli.

    Helpointa ja edullisinta on käydä huorissa. Olen muuten sitä mieltä että prostituutio pitäisi laillistaa ja valtion ottaa se valvontaansa.

    Miksi maksaaa jostain, mitä saa ilmaiseksikin? Ja miksi laillistaa jotain, mikä on jo täysin laillista? Ja miten valtion monopoli sitä parantaisi? Eikö ole kuluttajan etu, että on hintakilpailua eikä esimerkiksi työaikoja säädellä lailla? Miettikää, mitä seksi tulisi maksamaan, jos maksulliset työskentelisivät valtion palveluksessa ja hintoihin lisättäisiin ilta- ja yötyölisät, sunnuntailisät, työnantajakulut ja alv.

    Kenen muroihin kuset Syy miksei miehet saa naista helpommin on just nää helvetin pellet jotka alkaa lutkittelemaan ja huorittelemaan kaikkia naisia joilla on ihan normaaleja haluja. Se et jos teistä tuntuu et "jumala rankaisee" tai et on likaista harrastaa irtosuhteita, ni pikku vitun vinkki: Pitäkää turpanne kiinni ja menkää onanoimaan sen jeesuskuvan kanssa yksinänne jonneki korpeen.

    Kaikki saatanan katkerat "nyt pakko saada" -miehet ja muut pilaa loppujenkin mukavien ihmisten saumat, koska ennakkoasetus on, et mies on kusipää, ei kestä sitä et sille sanoo ei ja jos niin tekee, niin saa kuunnella olevansa jakis tai horo. Nainen kieltäytyy, eli on horo? Ihan vinkkinä, nainen on ihminen siinä missä teistä kaikista ei voi samaa sanoa.

    Antakaa heille arvoa, niin kenties itseännekin lykästää. Täytyy kyllä kompata aloittajaa. Välillä ihmetyttää, miten joillekin se seuranhaku netissä tuntuu olevan ihan ylitsepääsemätön suoritus.

    Melkein samoilla eväillä seksiseuraan löytyy netistä kuin muutenkin elämästä. Eli kannattaa toimia ihan samoin kuin muutenkin selvinpäin naisten kanssa toimii. Ei se mitään rakettitiedettä ole. Tietysti, jos ei sitä seuraa ole koskaan mistään muualtakaan löytynyt, niin ei kannata myöskään nettideittailulta liikoja odottaa. Treffipalstat helpottavat ja nopeuttavat asioita, eivät muuta elämän tosiasioita mihinkään. Itselläni on kokemusta monista sivustoista. Tällä hetkellä käytän näitä palstoja http: Pelkät haluatko panna mua tyyliset viestit eivät nettipalstoilla riitä.

    Monta huomionarvoista seikkaa on mainittu avauksessa. Perusasiat kuntoon, niin eiköhän sitä seksiseuraakin ala irrota. Kannattaa vaikka käyttää energiaa keskustelupalstoilla valittamisen sijaan itsensä kehittämiseen. Ei mitenkään, kannattaa mennä maksullisiin naisiin vielä kun se on laillista. Kuka saa ja kuka ei. Panoeinot saa, mutta me ätmit emme, vaikka mitä tekisimme.

    Ätmit syöttävät itselleen ätmipaskaa kaiket päivät netissä ja kun pää on täynnä sitä paskaa, ei kukaan normaali ihminen jaksa sellaista katsella. Vastauksistasi riippuu saatko vai etkö eli ootko uskonnon sisäistänyt ätmifanaatikko, vai normaali ihminen. Eräs jumalaisen komea ytmi kysyi minulta treffipalstalla: Miksi harrastaisin seksiä jonkun vastenmielisen ihmisen kanssa, kun muutakin on tarjolla??? Harrastaisitko itse, jos toinen vaihtoehto olisi kaunis nainen?

    Mitä kaduttavaa minulla on? Kukaan ei tule kuolinvuoteelle kiittämään elämättömästä elämästä. Netistä saavat seksiseuraa vain ne miehet jotka saavat seksiseuraa muutenkin. Jokainen nainen joka on etsimässä miehestä seksiseuraa huolii vain miehen joka 1 saa seksiseuraa muutenkin aina kun vain haluaa ja 2 ei halua vain pelkkää seksiseuraa vaan oikean suhteen.

    Jos mies luulee että nämä netin seksiseurapalstat ovat hänelle tie viimeinkin päästä seksikontaktiin naisen kanssa niin hän tulee pettymään raskaasti. Jos ei seksiä ole saanut ei sitä tule saamaankaan. Ihanaa, että tämä pastan fiksuin ketju nostettiin taas ylös. Tästä voivat ne jotka ovat naisettomia mutta eivät ole vannoutuneita ätmiuskovaisia, ottaa oppia.

    Siellähän miehet lähettävät naisille noin - kertaa niin paljon ilmoituksia ja viestejä kun naiset miehille. Oman kokemukseni mukaan ainakin Iskurissa miehen ilmoitus katoaa ensimmäiseltä sivulta parissa kymmenessä minuutissa, kun taas naisen ilmoitus on siellä vielä puolen vuoden päästä.

    Naisille on viesteistä niin suuri runsaudenpula, että kokemattoman, ujon ja epävarman miehen viesti katoaa kuin pieru Saharaan, kun kiinnostavampiakin miehiä löytyy. Ja jos joku nainen ylipäätään laittaa itse seksiseuranhakuilmoituksen, yleensä on kyse piilotellusta maksullisen seksin mainoksesta. Ja lisäksi edelleenkin uskon muutenkin että nainen joka etsii seksiseuraa huolii paljon mieluummin miehen joka saa jatkuvasti seksiseuraa muutenkin, kuin miehen jolla on vain hyvin vähän tai ei lainkaan seksikokemusta ja haluaisi päästä harjoittelemaan ja oppimaan lisää.

    Mitä nautintoa nainen muka sellaisesta miehestä voisi saada? Vittu mikä sössöttävä mainospuhe, ilmeisesti joku ei-panosuhteisiin pääsevä nainen iskurista tuli houkuttelemaan palstan miehiä. Laitetaan vielä niin, että avauksen tekijäkin ymmärtää.

    Viffu miä sössöffävä mainos puhe, lilmeisesti joku ei-pafosufheisliiliin pääfevä nalinen liskurista tuli houfuttefemaan palstan mliehliä. Keffo tofi lifää, kulinka klirfjoitat naliset pyfyksiin? Omassa angstissaan kierivät aggressiopaggressiopallot ei saa.

    Mielestäni tämä on paras paikka hakee seuraa. Naiset haluavat nimenomaan miehiä, jotka ottavat mitä haluavat eivätkä hienostele. Tavallinen mies ei saa helposti seksiseuraa mistään - ainakaan maksamatta siitä. Haluatte tietää miltä tuntuu suudella naista.. Miltä tuntuu harrastaa seksiä naisen kanssa. Ne antaa tulla iholle tosi helposti jos ei ne koe sua uhkana.

    Palstalla on monikin tavallinen mies kirjoittanut samaa. Mutta sitten on käynyt ilmi että kyseessä onkin komea mies, useassa tapauksessa mies joka ei tajua olevansa komea. On yleinen harhaluulo että kaiken ikäisiä naisia kiinnostaa lähinnä siloposkiset miesmallit; todellisuudessa se "tavallinen" pitkähkö, vähän ylipainoinen mutta vahvaleukainen ja leveäharteinen mies onkin tasoa 9 tai vähintään 8. Tuo raamikkuus ja kropan koko on tärkeintä jos meinaa päästä naisten kanssa hommiin.

    Jos kokoa ei ole niin naisilta sataa vain paskaa niskaan ja pahimmassa tapauksessa nyrkkiä silmään. Sun pakkomielle jakkauksesi on ihan sontaa. Viime aikoina olen oikein erikseen seurannut kohtaamieni pienten, heiveröisten ja leuattomien miesten parisuhdestatusta.

    Rengastettuja ja perheellisiä ovat. Seuran saaminen on ihan jostain muusta kuin ulkonäöstä kiinni. Mukavat ihmiset löytävät kyllä kumppanin, olivat sitten minkä näköisiä tahansa. Jokainen tietää että parisuhteissa on tavallisissa ammateissa työskenteleviä pieniä ja heiveröisiä miehiä. Heidän vaimonsa ovat ulkonäöltään ei kovin edustavaa luokkaa, kuten tasoteoria esittää.

    Suhteet lähempänä työleiriä jossa miehen arvo perustuu raatamiseen, ja monessa tapauksessa suhdekin on saatu vasta vanhempana kun vaimoke oli juoksunsa juossut. Lisäksi vaikka osa onkin suhteessa, naisettomina on moninkertaisesti enemmän pieniä ja köyhiä kuin pitkiä ja menestyneitä.

    Ei luonteesi, arvosi tai syvälliset ajatuksesi universumista. Ilman hyvää vartaloa treffipyyntöjä ei tulisi. Miehet kun ovat yhtä pinnallisia kuin naisetkin, sillä erolla että me tunnustamme sen rehellisesti itsellemme. Ihan nättejä siroja naisia ja lapsia noilla on ja ainakin ulos päin hyvät parisuhteet.

    On ne todistetusti seksiäkin saaneet. Ei sun huono menestys naisten parissa johdu ulkonäöstäsi vaan tuosta autistisesta jankkaamisesta ja pakkomielteestäsi. Ei kukaan jaksa kuunnella itsesääliä ja tilastoja edes sen yhden panon vertaa. Jos sinä olet pinnallinen, se ei tarkoita että kaikki muutkin olisivat.

    Koita murtautua noista ahtaista kaavoistasi niin elämäsi helpottuu. Yllättyisit kuinka hauska ja seurallinen olen livenä. Sittemmin parantunut menestys johtuu minun ikäiselleni hyvästä ammatista ja korkeamman statuksen ystävistä, ml. Kyllä ne muutkin ovat. Ja täytyykin selitellä, kyllä jokainen täysjärkinen mies sen tajuaa.

    Nainen ajattelee eri tavalla, ulkonäkö toimii halo-efektinä. Nainen kuvittelee rakastuvansa miehen sisimpään eikä pinnallisiin asioihin jotka valaisevat sen sisimmän näyttämään kiinnostavalta. Ellei ylitä tasorimaa, ei edes katsota osuisiko luonteetkin yhteen. Mutta ei varmaankaan tiimalasivartaloisia hottiksia tai pitkäsäärisiä vimpan päälle laitettuja kaunottaria? Sellaisia on tuntemillani komeilla miehillä ja statusmiehillä.

    On se kumma, että palsta on täynnä omasta mielestään täydellisiä ätmejä. Mutta inhottavat naiset eivät kelpuuta kun on naamasta ruma, muuta vikaahan ei ole. Kun taas oikeassa elämässä ihmiset ymmärtävät olevansa hyvinkin vajavaisia ja viallisia, mutta heillä on kumppanit. Te olette ihan vain kykenemättömiä tunnistamaan niitä oikeita vikojanne.

    Minän suojelumekanismi toimii niin vahvana, että se tekeekin teille pahaa suojelun sijasta. Ulkonäkö ei ole syy sinkkuuteen.

    Pahasti kasvonsa polttaneetkin pariutuvat, samoin raajarikot ja muuten ruumiillisesti vammaiset ja vammautuneet. Vähän aikaa sitten kansainvälisessä lehdistössä oli uutinen nuoresta parista jossa tyttö oli nätti, sanotaanko , ja poika ylipainoinen joskin muuten peruskomea ja ilmeisesti sosiaalinen. Kerrohan minulle ätännä, miksi tämä tarina oli uutinen?

    Miksi myös tarinat parin löytäneistä raajarikoista ja kasvonsa polttaneista ovat uutisia? Ei tavallisista asioista uutisoida. Mutta hei, olen jossain määrin samaa mieltä. Jos olet - ulkonäöltäsi heikkoa luokkaa - kaikessa muussa hyvä fiksu, sosiaalinen, urheilullinen, yritteliäs, jne - halukas ottamaan kenet tahansa - halukas menemään naisen ehdoilla, esim.

    Ongelma on siinä että kaikki eivät ole älykkäitä eikä sosiaalisia, ja toisaalta naisenkin pitäisi olla miehelle sopiva. Kun mies kehittää itseään, hänelle ei välttämättä sovi nainen joka haluaa vain pullahtaa ja nauttia saavutetusta keskiluokkaisesta unelmasta. Tästähän moni entinen ätmi on kirjoittanut. Ongelma onkin siinä että Suominainen suostuu tähän vain jos mies on YTM. Minä en elä elämääni tilastoilla tai noilla roskalehtien juoruilla. Näen ihan oikeassa elämässä, kun ihmiset pariutuvat ja rakastavat toisiaan.

    Sinä et usko rakkauden tunteeseen ja sen voimaan, mutta se on sun vajavaisuutesi. Sinä et usko, koska olet jo vanha ja lasisi on lähes tyhjä. Siksi haluatkin korkeintaan viikonlopputapailusuhteen treenien ja metsissä pyörimisen välissä. Mutta rakkaus on evoluution mekanismi jolla sidotaan pari yhteen.

    Tarkoituksena on löytää puoliso jonka kanssa tuotetaan geneettisesti vahvoja jälkeläisiä. Mikään tästä ei ole ristiriidassa aidon rakkauden kanssa.

    Paitsi että sinä olet edelleenkin yksin, vielä kolmekymppisenä. Eikö koko maasta löydy sulle ainuttakaan yhtä korkealla MA: Aijai, ja yllättäen siirryttiin linjalle "et saa naista läl läl lää" yllä toki itse kehuskelet miten miehiä olisi jonossa. Riittävän tasokkaita naisia on paljonkin, mutta oma taso ei oikein vielä heihin riitä. Siis puhutaan lähtökohtaisesti ihan tavallisista naisista jotka eivät ole missejä tai malleja ja saattavat olla monien mielestä piirteiltään rumiakin , mutta pitävät itsestään huolen eivätkä hae miestä vain koska mielessä pyörii keskiluokkainen perhepaketti.

    Ja kuten sanoin, "haluan unohtaa ulkonäköpaineet ja nauttia elämästä kivassa asunnossa" on totaalinen turn-off. Ja se on mitä tyypillinen KT-nainen haluaa. Nykypäivänä diili on miehelle surkea, sille ei voi mitään. Jos nousen v välillä rahan ja statuksen ansiosta ytmiksi, mahdollisuuksia on enemmän koska naiset kokevat sellaisen miehen "mielenkiintoisena" ja "elämässä eteenpäin menevänä".

    Muussa tapauksessa olen realisti ja tajuan että vaihtoehtoina on yksisarvisen löytäminen tai keskittyminen muihin asioihin. Älä yritä kiemurrella kysymyksestä. Mikä tekee sinusta haluttavan, muttei tarvittavan? Sulla ei ole siis aikomuksenakaan antaa toiselle mitään takaisin. Ei tuollaisessa unelmassa ole kyse rakkaudesta, vaan hyväksikäytöstä. Jännä että odotat saavasi naisen "statustasi" noustamalla, mutta et kuitenkaan hyväksy MA: Miten ajattelit tämän ristiriidan saada ratkaistuksi?

    Annas kun arvaan, taas jankkaamalla jotain uutta pakkomiellettä? Minulle kun rakkaus on nimen omaan vastavuoroisuutta, yhteistyötä ja toisen huomioimista.

    Sitä vanhanaikaista romanttista rakkautta ja sitoutumista joka on niin aikansa elänyttä. Ongelmanihan nuorempana oli juurikin se että keskityin liikaa siihen mitä voisin antaa naiselle. Se kun on sitä ällöttävää naisen jalustalle nostamista. Useimpia kiinnosti enemmän se himokas mies joka halusi jahdata ja ottaa mitä haluaa enemmän kuin miettiä naisen haluja ja tarpeita. Se on sitä maskuliinista dominanssia, itsevarmuutta ja määrätietoisuutta.

    Luultavasti olen liian epäitsekäs vieläkin. Siksi yritänkin oppia "tervettä itsekkyyttä" jossa pyrin ensin saamaan itselleni kaiken mitä haluan, jotta olisi mistä armollisesti antaa muillekin.

    Olenhan moneen kertaan sanonut että mahdollisuus saada naista perustuu nimen omaan tason nostamiseen, eli statukseen. Paketissa oli koru ja viesti. Suvin toiveissa oli rauhallinen synnytys ammeessa, mutta ensiraskauden aikana vatsa vain kasvoi, kasvoi ja kasvoi. Nyt Suvi kertoo synnytystarinansa. Mikä on miehen mielestä parasta seksissä? Miksi deittailet naisia, vaikket ole valmis suhteeseen?

    Miksi mieheni tekee minut tahallaan mustasukkaiseksi? Jos mies näkee naisen bikineissä, ajatteleeko hän välittömästi seksiä? Miksi mies hiplaa itseään katsoessaan televisiota? Tinderiin on tulossa uusi, karmiva ominaisuus — stalkkeri voi halutessaan seurata liikkeitäsi ja löytää lempikahvilasi. Tämä asia saa kiinnostuksen lopahtamaan tehokkaammin kuin huono seksi. Ihmiset, jotka saavat eniten matcheja Tinderissä — näin he kuvailevat itseään.

    Tuoko juhannuksen kukkaseppele sulhon? Testaa keskikesän lemmenloitsut ja juhannustaiat! Eivätkö paukut riitä seksiin arkena? Seksihetken sopiminen viikonloppuun voi olla hyvä ajatus. Iida on raskaana ja Tinderissä — sai osakseen palauteryöpyn: Hayley kutsui ex-poikaystävän häihinsä — mieheltä vitsikäs vastaus. Onko aikuisen mahdollista unohtaa äidinkielensä? Humalainen nainen kosi ystäväänsä saatuaan kyydin kotiin, mutta ei saanut mieleistä vastausta.

    Seurauksena nainen ajoi pois ystävänsä Hummer-maastoautolla. Somessa leviävällä videolla eräs isä näyttää, kuinka saada pöytä ja VIP-kohtelua täpötäydessä ravintolassa.

    Yhdysvaltalainen hakkeri nimeltä "Bitcoin Baron" saa 20 kuukautta vankeutta useiden kaupunkien viranomaispalveluiden jumiuttamisesta palvelunestohyökkäyksin.

    Kaupungeissa viihtyvät eläimet ovat tarpeeksi älykkäitä sopeutumaan ihmisen luomaan ympäristöön. Niiden äly kuitenkin aiheuttaa kaupunkilaisille päänvaivaa. Perunasalaattia valmistettaessa tärkeintä on legendaarisen julkkiskokki Julia Childin mukaan kiinnittää huomiota perunoiden kyspyyteen ja majoneesin määrään. Mehiläisten sukupuutto olisi kuolemantuomio ihmiskunnalle. Sir David Attenborough kehottaa Facebook-päivityksessään elvyttämään mehiläisiä.

    Muistatko, kun ohjelma loppui, ja putkitelkkarista tuli vain lumisadetta? Kävimme Helsingin Kaupunginmuseossa tuijottamassa avaruuskohinaa ruudulta. Nyt sinäkin voit katsoa sitä videolta! Hanavesi ja hiilihapotettu vesi nesteyttävät yhtä hyvin, Kyse on lähinnä siitä, kumpaa ihminen juo mieluummin. Mä näkisin, että molempia tarvitaan.

    En siis missään tapauksessa myöskään väheksy lyhyitä tiivistettyjä kommenttejakaan. Tosin ne ovat jostain syystä mulle ollut vähän haasteellisempia. Niin siis tuossa mun kommentti tuohon Harmaaritarin aloitukseen. Tässä keskusteluketjussa voidaan siis pohtia yksityiskohtaisesti ja perinpohjaisesti. Tämän takia laitoinkin tuohon alkuun, kenen aloittama keskusteluketju. Tällä palstalla on havaittavissa omituista ajattelua. Sellaista, että "miehiä on liikaa", ja että "naisista on pulaa".

    Kyllä sekä miehiä että naisia on sopiva määrä. Ja on selvää, että jotkut miehet ja naiset haluavat olla sinkkuja, koska avioliittoon sitoutumisessa on omat rasitteensa. Jotkut feministit yrittävät jauhaa sellaista höpöjuttua, että "mies haluaa aina iskeä naisen".

    Kun sanoo sen jo järkikin, että lähempi tuttavuus voi olla melkoinen rasite. Etsi Toggle navigation Valikko. Niin seksi, kun ihan todellistakin..

    Noiden Deittipalstojen kanssa on vain polttanut näppejään.. Tumma, komea, urheilullinen, akateeminen, sporttinen, trendikäs.. Minä etsin ihan tavallista naista. Myöskään se, että yhteen ilmoon saattaa tulla monta kymmentä vastausta ei paranna tilannetta..

    Muutenkin tuntuu, että moni ilmoittaa, kun kaverikin ilmoitti.. Ja auta armias, jos vahingossa vastaa molemmille.. Eli missä luuraavat ihan tavalliset, aidot tuntevat ihmiset.. Otti ja tuota Kertokaapas sinkku miehet, mitä kaikkea naisen tulisi olla, osata ja tehdä jotta teidät saisi ukkokullakseen" narrattua"?

    Sosiaalisuuden vaikeudet Olen saanut kritiikkiä pitkistä kirjoituksistani. Alemman Tason Mies mikäli nyt oikein muistan. Nykymaailmassa on jotenkin vaikeata kohdata aitoja ihmisiä. Kadullakin törmää kiinnostavampiin ihmisiin kuin baareissa yms. Mutta kadulla on hankala kuitenkaan alkaa tutustumaan, varsinkaan ujolle. Jotain pitäisi keksiä, miten ihmiset voisivat kohdata olematta kuitenkaan niin väkinäistä kuin baarissa vonkaaminen, nettideittailu yms.

    Mutta ei kannata aloittaa harrastusta tai lähteä yhdistystoimintaan pelkkä kumppanin haku mielessä vaan etsiä sellaisia ajanvietteitä, joista nauttii joka tapauksessa. Eikä se kumppani välttämättä suoraan sieltä löydy, mutta löytyypähän ihmisiä, joiden kautta voi tutustua taas uusiin ihmisiin.

    Mitä enemmän ystäviä ja tuttavia, sitä suurempi todennäköisyys, että heidän kauttaan tutustuu sellaiseen ihmiseen, joka kiinnostaa ja kiinnostuu. Elävässä elämässä ei ole kriteerilistoja, ne ovat ihan netin vääristymiä. Ei ole myöskään markkina-arvoteorioita. Katso ympärillesi niin näet, että ehdottomasti suurin osa pariskunnista on ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat löytäneet toisensa ja rakastuneet toisiinsa.

    Kesä on loistava aika aloittaa uusia harrastuksia, syksyllä taas on hyvä tilaisuus lähteä mukaan erilaisiin yhdistyksiin. Myös opiskelu tuo uusia tuttavuuksia, itsevarmuutta ja tietysti jonkin asian osaamista. Totuus on, että ujon miehen mahdollisuudet löytää seuraa ovat aika pienet. Voi toki uudistaa elämäänsä ja etsiä rohkeasti uusia harrastuksia tai vaikkapa muuttaa eri paikkakunnalle.

    Saattaa jopa löytyäkin uusia hienoja elämyksiä sekä kavereita ja tuttavia. Elämä voi muuttua rikkaammaksi. Valitettavasti tällöinkin ujon miehen tulee voittaa ujoutensa tutustuakseen kivaan naiseen, mikä saattaa olla ylitsepääsemätön paikka. Ainoa mahdollisuus on yrittää päästä ujoudesta. Nimittäin vaikka hän pääsisi lähelle mukavia naisia, on hänen kuitenkin tehtävä niitä aloitteita.

    Nainen niitä tuskin tekee. Olen osittain samaa mieltä siinä, että markkina-arvoteoria on netin muodostamaa vääristymää. Se on kumma, miten nuo löytämiset ja rakastumiset tuntuvat silti painottuvan siihen päähän, missä miehet eivät ole ainakaan ujoja ja "tavallisia", vaan pikemminkin korskeita roikaleita.

    Se ei tarkoita, etteikö "tavallisetkin" pariutuisi, mutta tavallisen, mutta hieman vetäytyvän tai estoisen miehen on silti huomattavan paljon vaikeampi pariutua kuin jääkiekkoilevan moottoriturvan. Ei siksi, että tämä olisi hieman vetäytyvä tai estoinen painotan nyt kaiken varalta kuitenkin hiemanta , vaan että naiset eivät vain pidä hänestä sillä tavalla.

    Mutta muuten olen samaa mieltä. Tavis onkin yleensä mies, joka ainakin seuraa jääkiekkoa tai harrastaa autoilua tms. Ja tällainen normaali tavis yleensä löytää kumppanin, ja mikäli eroaa, niin löytää joskus uudenkin kumppanin. Estoiset ja vetäytyvät miehet muodostavat tämän yksinäisten tyyppien ryhmän.

    Ja miksei se olisi näin? Miksi miehen pitää olla nössö. Kannattais mennä sinne matsiin ja tutustua niihin autoihin. Kukaan nainen ei halua polkupyörän tarakalle! Kyllä naiset haluavat että miehessä on munaa. Sellainen mies saa naisen tyydytettyä.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *